Tekstit

Suomalaisten kuolleisuus muutamilla paikkakunnilla sotavuosina 1808-09

Venäjän keisari Aleksanteri I:n joukot ylittivät ilman sodanjulistusta Venäjän ja Ruotsin välisen valtakunnan rajan 21.2.1808. Rajan ylitys tapahtui Pyhtään Ahvenkoskella varhain aamulla. Suomen alueen väestö joutui tahtomattaan nappulaksi suurvaltajohtajien pelikentällä. Kuvio, mikä tuli tulevina vuosikymmeninä ja -satoina vielä toistumaan. Taistelusta huolimatta Suomen joukot joutuivat ylivoiman edessä perääntymään ja siten päästämään valloittajan tappokoneiston yhä syvemmälle Suomen alueelle. Vastaavalta suomalaiset onnistuivat pääosin välttymään toisen maailmansodan aikana tuloksekkaiden torjuntataisteluiden ansiosta. Tilastoista on nähtävissä sotavuosien (1808-1809) kuolleisuuden suhteellinen osuus koko vuosikymmenen kuolleisuudesta   Tampereella, Porvoossa, Punkalaitumella, Kuopiossa, Ulvilassa, Porissa ja Vähäkyrössä. Lähteinä on käytetty hiski.genealogia.fi -sivustolle kerättyjä haudattujen tilastoja. Porvoon venäläiset valtasivat 23.2.1808, Vähäkyrön kesäkuun lopussa j

Pajun taistelusta 100 vuotta

Kuva
Päivälleen 100 vuotta sitten, 31.1.1919 käytiin Viron vapaussodan Pajun taistelu. Voittoisan taistelun myötä virolaiset ja heitä avustaneet suomalaisvapaaehtoiset onnistuivat työntämään puna-armeijan maan etelärajan yli Latvian puolelle. Taisteluun osallistuneesta suomalaisjoukko-osastosta, Pohjan Pojista kaatui tai kuoli haavoihinsa Iiris Heinon 1  tutkimuksen mukaan 29 miestä. Kahta lukuunottamatta he kuuluivat Pajun kartanoa kohti hyökänneeseen 1:een pataljoonaan. Kartanon itäpuolella kulkeneen Pihkovan-Valkin rautatien katkaisseen 2:n pataljoonan tappiot olivat sairaanhoitajana toimineen Kyllikki Pohjalan 2  kertoman mukaan yksi kuollut ja kuusi haavoittunutta. Taistelussa kuolleet suomalaiset olivat: I Pataljoonasta: Edvin Aho Pöytyältä (s. 3.11.1901) Oskar Ahokas Elisenvaaralta (s. 6.11.1899) * Eino Aulanko Tampereelta  (s. 15.10.1897) Toivo Auvinen Sortavalasta (s. 29.7.1899) Lauri Brander Kirvusta (s. 30.12.1900) Ville Haajanen Uusikirkolta (s